Etelä-Karjalan munuais- ja maksayhdistys

Etelä-Karjalan munuais- ja maksayhdistys ry on yksi Munuais- ja maksaliiton 19:sta alueyhdistyksestä ja alueeseemme kuuluu Etelä-Karjala. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenranta, mutta tilaisuuksia on toki alueen muissakin osissa.

Etelä-Karjalan yhdistys perustettiin 1975 ajamaan pienen potilasryhmän asioita Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella. Ajat ovat muuttuneet ja sen myötä myös yhdistyksen toiminta. Perustehtävä - toimia yhdyssiteenä potilaiden välillä - ei ole muuttunut.

Yhdistyksen toiminta-alueena on Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin toiminta-alue. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 250 jäsentä: munuais- ja maksapotilaita, munuaisen- tai maksansiirron saaneita, heidän omaisiaan sekä muita asiasta kiinnostuneita.

Jäsenmaksu on pieni, vain 15 €/vuosi. Sillä saa mm. Elinehto lehden neljä kertaa vuodessa, yhdistyksen jäsentiedotteita 2-4 kertaa vuodessa sekä eri liikkeiden jäsenille myöntämiä etuuksia. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen erilaista toimintaa: retkiä, liikuntatilaisuuksia, jäseniltoja, kulttuuritilaisuuksia, vertaistukea. Yhdistyksen virallinen vuosikokous on keväällä, pikkujoulut ja kaikki muu toiminta ilmoitetaan jäsentiedotteissa ja yhdistyksen verkkosivuilla.

Palveluista jokainen voi valita itselleen sopivan omien mieltymysten ja aktiivisuuden mukaan. Liittyminen yhdistykseen käy helposti: ilmoita liittymisestäsi yhdistyksen sihteerille tai ilmoittaudu jäseneksi suoraan kansallisen Munuais- ja maksaliiton sivuilla.

Tervetuloa mukaan!

Petri Vainikka
puheenjohtaja